Koulutusaluksemme

Lippukunnallamme on käytössä kaksi koulutusalusta, Jonie ja Fuuga II.

S/Y Jonie

Suurempi lippukuntamme koulutusaluksista on S/Y Jonie, 33-jalkainen JONMERI331.  Jonie on 1979 rakennettu one-offina veistämön omistajalle. Lippukunta osti veneen 1984 ja sillä on purjehdittu 1995 aina Karibialle saakka. Vuosina 2005-2009 tehtiin Jonien peruskorjaus, jossa veneen kansi uudistettiin täysin ja vene sai uuden sinisen värityksen. Joniessa on nukkumapaikat kahdeksalle, mutta iltapurjehduksilla kyytiin mahtuu jopa 12 henkeä. 

Joniella tehdään läpi purjehduskauden ilta- sekä viikonloppupurjehduksia. Kesäisin Jonie pyritään pitämään liikkeellä koko ajan. Viikonloppupurjehdusten lisäksi kesäisin tehdään myös pitempiä purjehdusmatkoja, niin sanottuja koulutuspurjehduksia, joissa miehistöä vaihdetaan viikon-kahden välein. Jonien pisimmät purjehdukset ovat suuntautuneet Eurooppaan ja jopa Karibialle asti.

Iltapurjehdukset pyritään järjestämään kaikille ryhmille aina keväisin ennen viimeistä kokousta ja syksyllä, ennen kuin Jonie nostetaan ylös. Tarkoitus on, että yhden normaalin kokouksen sijasta purjehditaan muutama tunti Helsingin edustalla.

Syksyisin/keväisin kaikille ryhmille pyritään järjestämään myös vähintään yksi viikonloppupurjehdus, joko perjantaista tai lauantaista sunnuntaihin. Niin viikonloppupurjehduksilla, kuin kesän pidemmilläkin koulutuspurjehduksilla pääsee tutustumaan kauniiseen saaristoluontoon sekä maisemiin ja rannikkokaupunkeihin. Purjehdusten aikana päästään toki myös grillaamaan, saunomaan, uimaan ja viettämään mukavaa aikaa hyvässä seurassa.

Jotta Jonie saadaan liikkeelle on veneessä aina oltava kippari ja försti (perämies), sekä iltapurjehduksilla ja ryhmien viikonloppupurjehduksilla ryhmän oma johtaja.

Ylemmässä kuvassa näkyy Jonien nykyinen väritys.

Alempi kuva on otettu ennen peruskorjausta.

S/Y Jonie

Fuuga II

Laivastomme uusi lisäys on H-vene, Fuuga II. Fuugaa purjehtii 2-5 hengen miehistöllä, ja nukkumapaikka löytyy neljälle hengelle.

Fuuga saatiin lippukunnan käyttöön vuonna 2022. Kuten Joniella, myös Fuugalla purjehditaan niin ilta- kuin viikonloppupurjehduksia. Fuuga on erityisesti lippukunnan samoajien koulutusalus, ja sen kipparina voi toimia käytyään veneenohjaajakurssin.

Kuinka purjehduksille pääsee?

Kaikilla lippukuntalaisilla on mahdollisuus päästä purjehtimaan. Purjehduksista tiedotetaan ryhmien omissa whatsapp- ryhmissä ja lippukunnan sähköpostilistoilla. Ohjeet ilmoittautumiseen ovat aina tiedotuksen ohessa. Mukaan mahtuu yleensä 6-8 arvottua ilmoittautujaa. Ryhmien omilla purjehduksilla mukana voi olla enemmänkin ihmisiä, mutta silloin osa majoittuu veneen sijasta maissa teltoissa. Iltapurjehduksilla on myös mahdollista ottaa mukaan enemmän osallistujia, sillä majoittumisen tarvetta ei ole.

Lippukunnan laivasto pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan kesäisin myös partioleireille mukaan, jossa veneet ja merenkulku ovat osana leirin toimintaa ja kaikille leiriläisille järjestetään päivän purjehdusretki.

Mitä purjehduksille tarvitsee mukaan?

Tavarat pakataan aina putkikassiin, ei rinkkaan, koska rinkasta tavaroita on vaikea kaivaa esille kesken matkanteon. Mukaan tarvitaan säänmukaisia vaatetusta. Pipo ja hanskat on aina hyvä ottaa mukaan. Sadevaatteet ovat yksi tärkeimmistä varusteista ja sadevaatteisiin kuuluu sadetakin ja kumisaappaitten lisäksi sadehousut, jotka ovat pakolliset. Sen lisäksi makuupussi, uikkarit ja pyyhe, partiohuivia unohtamatta. Omat pelastusliivit voi ottaa mukaan jos haluaa, mutta veneeltä löytyy myös liivejä käyttöön. Veneellä on patjat nukkumista varten ja täydellinen keittiövarustus. Aurinkorasvaan kannattaa varata tarpeeksi kovaa suojakerrointa, sillä aurinko on petollinen, heijastuessaan vedestä koko ajan. Myös pilvisellä säällä on mahdollisuus palaa.